25.3.2018

25.3.2018
Näytetään tekstit, joissa on tunniste heidi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste heidi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. syyskuuta 2011

HEIDI UNELMAKOTI - SIRULANDIASSA 1 VUOSI

Tänään on lauantai ja syyskuun 24. päivä. Ulkona on pilvinen päivä ja asteita on vain +8. Vaahteranlehdet ovat osa keltaisia ja osa ruskeita, aivan kuin olisivat jo saaneet kylmän yön niskaansa. Elän vain ajatuksen siivin, että  meillä on enää 33 päivää ja sitten pääsemme lämpimään. Osa suomalaisista muuttolinnuista lähtee jo muutaman viikon kuluttua, kuka Portugaliin kuka Espanjaan ja kuka minnekin, mutta kiire on pois täältä kylmyydestä. Torreviejassa tänäänkin +29 astetta, joten on kaipuu jo kova sinnekin.


Mutta koska torstai oli 22. päivä ja silloin oli rakkaan serkkuni siunaustilaisuus, niin ajattelin kertoa Heidistä tänään, sillä Heidi tuli tuolloin 22.9.2010 eli tuli 1 vuosi täyteen. Ja mitä onkaan mahtunut Heidimme elämään tänä aikana, 1 vuoden aikana?


Olen jo aiemmin kirjoittanut sanoin ja kuvin Heidin saapumisesta. Heidi siis saapui 22.9.2010 silloiseen Unelmakotiimme, joka sijaitsi läntisessä Suomessa. Hän on ollut niin suloinen alusta asti. Olen vaihtanut hänelle vaatteita ja kutonut sukkia ja nytkin kudon mekkoa ja aion saada sen valmiiksi vielä ennen lähtöämme. Muutimme tänne eteläiseen Suomeen helmikuussa ja Heidi on täällä saanut suuren ihailijakunnan ja oman paikkansa olohuoneessa. Ehkäpä seuraavalla kerralla jo hänkin pääsee mukaamme Espanjaan. Nyt hän jää tänne Sirulandiaan hyvän haltijan hoitoon.








Näin suloinen on siis Heidimme ja hän on 120 cm pitkä eli jo iso tyttö. Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa lauantain jatkoa ja mukavaa syksyä!



lauantai 10. syyskuuta 2011

HEIDIN SUURI PÄIVÄ KOITTAA PIAN...

Tänään on lauantai ja 10. päivä syyskuuta. Päivä on pilvinen ja asteita on +13 ja luvassa +15 ja sateita. Kovin syksyiseltä ja hämäriltä jo päivät vaikuttavat. Pian alkaa pimein aika, mutta sitten taas heti joulun valojen sammuttua, alkaa aurinko paistaa ja menemme kohti kevättä ja uutta kesää. Me vietämme ensimmäistä kertaa nyt koko talven Espanjan auringon alla eli lähdemme sinne lokakuun lopulla ja palaamme vasta maaliskuun lopussa. Mielenkiintoinen tutkimusmatka meille! Mutta Heidi on täällä hyvässä turvassa ja hoidossa kotihengettären seurassa.


Laitanpa tänne joitain kuvia Heidistä:


Tässä jo hieman joulun tunnelmaa, minä ja Heidi, viime jouluna 2010.
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein lupsakkaa viikonloppua ja pitäkää itsestänne hyvää huolta!

torstai 18. elokuuta 2011

HEIDIN ELÄMÄÄ SIRULANDIASSA

Tänään on torstai ja 18. päivä elokuuta. Aamu on ainakin pilvinen ja asteita on +15, mutta luvassa on +20. Mutta nyt on juhlat juhlittu ainakin ensimmäiset elokuussa. Toiset tulevat jo sunnuntaina eli Sirun juhlat ja sitten on vielä juhlat loppupuolella elokuuta ja sitten on Heidin tulojuhlat syyskuussa ja lokakuussa onkin sitten enemmän juhlia.

Mutta Heidimme on viihtynyt uudessa kodissaan Sirulandiassa erittäin hyvin. Hän on löytänyt oman paikkansa olohuoneessa kaikkien katseiden alla.











Ja kuten voitte huomata, niin mummin rakkaat ötökät ovat vallanneet sohvamme. Huhhuh, miten niitä onkin noin paljon! Ehei, mutta eihän tuossakaan ole vielä kaikki!

Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa torstai päivän jatkoa!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

HEIDIN ENSIMMÄINEN JA TOINEN PÄIVÄ

Tänään on sunnuntai ja 31. päivä heinäkuuta. Aurinko paistaa, mutta välillä menee pilveen ja kova tuuli suhisee oksissa. Puhtaat pyykit kuivuvat narulla. Asteita on +22 ja samaa on luvassa jatkossakin eli ei siis liian kuumaa.


Mutta katselin valokuvia, joita on tällä poikani uudistamalla koneellani(30 000) ja ajattelin aloittaa tämän blogini päivittämisen jo tänään. Huomennahan on jo elokuun ensimmäinen päivä ja siis syksy alkaa. Ja koska tämä on nimenomaan Heidin blogi, niin laitan tänne kuvia Heidistä, mutta toki muistakin nukeistani.





Tässä Heidimme istuu tuolissaan Amandan kanssa.







Ja Heidi oli aina valmiina valokuvauksiin, joten hänestä oli helppoa ottaa kuvia...


Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa sunnuntain jatkoa ja turvallista elokuun alkua!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

HEIDIN SAAPUMINEN SUURI ILON PÄIVÄ...

Tänään on sunnuntai ja 19. päivä kesäkuuta. Aurinko paistaa ja linnut laulavat ja hiljaisuus vallitsee kaikkialla. Asteita on +16 ja luvassa on +18, joten aivan ihana sää, ei liian kuumaa eikä liian kylmää.

Minulla on näitä ihania pohjia omaavia blogeja useita. Olen ryhmitellyt ne gategorioittain. Tähän blogiini kirjoitan asioista, jotka käsitelevät nukkejani ja muita ötököitäni, joita minulla on runsain mitoin. Aloitan ihanasta Heidistä, joka saapui meille viime vuoden syyskuussa. Toki välillä kerron muistakin vanhoista nukeistani, jopa 60 vuotiaita nukkejani minulla on nyt hyllyssämme.

Mutta näin netistä kauniin reborn nuken, joka on 120 cm pitkä ja on aivan kuin pieni lapsi. Ihastuin ja niin ihastui rakkaanikin ja päätimme hänet tilata meille. Ja se olikin hyvin suuri päivä, kun Heidi saapui meille.

Oli 22.9.2010, kun meille ilmoitettiin, että Heidi on matkalla luoksemme uuteen kotiin. Se oli jännittävää nähdä luonnossa, millainen Heidi oikein oli. Ja näin hän saapui:

  Tässä Heidi saapui hyvin pakattuna ja levänneenä...

                ...ja nyt aukaisimme paketin hiljaa ja varovaisesti...
                  ...tässä muut Heidin nukkeystävänsä odottavat häntä...
   ...sisältä löytyi myös kaunis kuvakirja Heidistä, kuvia ja kortti...
                       ...tässä Heidi pikku siskonsa kanssa...
                         ...kaunis tiara...
                       ...merimiespuku ja joulupuku...
                        ...kesämekko ja...
                         ...keijukaispuku...balettipuku...
                    ...hopeiset sandaalit ja pitsisukat...wau...
                            ...suloiset tennarit...
                        ...iki-ihanat nirunarukengät...
                           ...ikioma Nalle...
                         ...ranneke, jossa timantein koristettu nimensä Heidi...
                         ...kaunis kaulakoru...
 ...ja heti kudoin Heidille villasukat, jotta pysyisi lämpimänä...

Tässäpä alkua Heidistä ja loppua ei näykään, sillä Heidi on aivan ihanan suloinen edelleenkin. Eikä Sirukaan ole häntä mitenkään kaltoin kohdellut tai edes kiinnittänyt Heidiin mitään huomiota.

Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa sunnuntain jatkoa ja sanat ja kuvat jatkuvat taas huomenna.