25.3.2018

25.3.2018

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

My newest sweater jacket 31.5.2009





sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Äideistä parhain



Music: Äideistä parhain; playing Helena and Timo 10.5.2009

Happy Mam´s Day today 10.5.2009!




Tänään 10.5.2009 on äitienpäivä täällä Suomessa. Aamu on kaunis ja aurinkoinen, mutta hyvin kylmä tuuli puhaltelee tällä kertaa. Perheissa isät ja lapset tuovat äidille kukkia,kakkua ja lahjat sänkyyn. Lapset ja isä laulavat äidille onnittelulaulun. Monet äidit saavat mitaleja tänään ansioittensa mukaan. Mutta tavalliselle äidille on onnea, kun saa pitää lapset luonaan.
Aikaisemmin silloin kun olin lapsi, me vietimme äitienpäivää juhlien omaa äitiäni ja äidinäitiäni joka vuosi kukin, kakuin ja lahjoin. Kun äidinäitini eli mammani poistui keskuudestamme ollessani 17 vuotias, niin olemme viettäneet äitienpäivää juhlimalla omaa äitiäni ja käymällä hautausmaalla viemässä kukkia mamman haudalle.
Niin, minustakin sitten tuli äiti, mutta silti halusin, että juhlistimme vain omalle äidilleni tämän päivän juhlan, sillä hän oli sen ansainnut. Mutta joka vuosi vietimme äitienpäivää, kunnes minäkin menetin oman äitini. Ja miltä minusta nyt tuntuu? Kova kaipaus ja yksinäisyys, sillä kaipaan omaa äitiäni niin kovin ja niitä entisiä aikoja muistelen myös usein.
Minä sain kolme lasta ja he kasvoivat ja irtautuivat kodistaan. Nyt he ovat jo aikuisia ja on perhe ja toiset ovat opiskelupaikoissaan toisella puolen Suomea. Ikävä on heitä, kova ikävä! Mutta rakas tyttäreni lähetti minulle äitienpäivälahjan ja kortin, joka lämmitti mieltäni erityisen paljon. Toivon hänelle kaikkea hyvää elämässään ja että saisi myös opiskelunsa päätökseen, jolloin voisimme olla taas yhdessä enemmän.
Toivon, että tyttärestänikin tulee jonain päivänä onnellinen äiti ja että hän saisi haluamansa lapsen itselleen jonain päivänä ja näin saisi tuntea äidin onnea hänkin.
Mutta nyt toivon, että kaikki äidit maailmassa voisivat viettää sekä äitienpäivänä että jokaisena muunakin päivänä onnellista elämää täällä maailmassa! Siispä, muistakaa äitejänne nyt ja aina! Onnea kaikille äideille!