25.3.2018

25.3.2018

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

UNELMAKODIN KUULUMISIA 26.12.2010

Tänään on Tapaninpäivä ja 26. päivä joulukuuta. Joulu alkaa olla hiljalleen jo ohi ja paluuliikenne soluu hiljalleen koteihinsa sankassa lumipyryssä ja erittäin huonossa kelissä. Mutta onnellista kuitenkin, että on saanut olla yhdessä rakkaittensa kanssa. Pakkasta on vain -7 astetta.


Kuten täällä kävijät/lukijat ovat huomanneet, niin blogini nimi on vaihdettu. Syy vaihtamiseen on, että koska tämä blogi oli rakkaan villakoirani Justinan nimellä ja koska kaipaan häntä niin valtavasti, niin vaihdoin tämän blogini nimen omakseni. Vieläkään en oikein pysty Justinasta ja Unelmasta kirjoittamaan, en ainakaan kovin paljon, mutta ehkäpä vielä jonain päivänä sen voin tehdäkin. Kaipaan heitä vieläkin aivan liikaa! Ensimmäinen joulukin on mennyt ilman heitä. Mutta elämä jatkuu!


Nyt olen kuitenkin ajatellut palata tännekin blogiini ja päivittelen täätkin aina silloin tällöin, kun siltä tuntuu.


Nyt olen kuitenkin perustanut muitakin blogeja, koska rakastan blogeihini kirjoittamista ja niiden osoitteet ovat:
http://helenanhelmi.blogspot.com

http://helenanelama.blogspot.com

http://elenenblogi.blogspot.com

sekä

http://heidihelena.wordpress.com

Siipä toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa Tapaninpäivän jatkoa ja tervetuloa muihinkin blogeihini!

tiistai 23. marraskuuta 2010

TESTAUS

Tämä on vain testaus ja jos tämä toimii, niin tulen käyttämään tätä ainakin matkoilla ollessamme.

tiistai 17. elokuuta 2010

Kun mennyt menojaan on lapsuus...

Kun mennyt menojaan on lapsuus,
ei se enää koskaan palaa,
sen puhtaat muistot sydämeesi paina,
ja säilytä ne aina,
suo niiden siihen sinettinsä valaa.


On edessäs elämän polku
ja vastassa  onnelan tie,
on taistoista rikas se polku,
mi tosi onnehen vie.

maanantai 16. elokuuta 2010

Miljoona, miljoona, miljoona ruusua...

Onnenkyyhky lentää, kaukomailta entää,
onnenkukkaa kuljettaa, kelle kukan kantaa,
onnen hälle antaa,
kuka tänä päivänä onnen saa...
17.8.2010 HÄN sen onnen saa.

Toivotan teille kaikille näin syntymäpäivieni aattona, oikein leppoisaa viikon alkua!

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Explanation

Ilmoitan teille täten, että nämä kuvat, joita täällä pyörii blogissani nyt, niin minä en ole niitä tänne laittanut. Minun laittamani kuvat ovat hävinneet ja muita kuvia on tullut tilalle. Olen todellakin pahoillani!

I want to inform you that these images which are running here in my blog, so I have not put them here. Those images that I have put here , so they have disappear. I am really sorry!

tiistai 11. toukokuuta 2010

Obrigada por voce... Kiitos teille kaikille...







KIITÄN TEITÄ KAIKKIA, JOTKA OLETTE VIERAILLEET BLOGISSANI! NYT ON AIKA SIIRTYÄ MUUALLE!
TOIVOTAN TEILLE KAIKILLE OIKEIN LEPPOISAA KESÄÄ!

torstai 6. toukokuuta 2010

Muistelmia äitienpäivänä 10.5.2009!

Tänään 10.5.2009 on äitienpäivä täällä Suomessa. Aamu on kaunis ja aurinkoinen, mutta hyvin kylmä tuuli puhaltelee tällä kertaa. Perheissa isät ja lapset tuovat äidille kukkia,kakkua ja lahjat sänkyyn. Lapset ja isä laulavat äidille onnittelulaulun. Monet äidit saavat mitaleja tänään ansioittensa mukaan. Mutta tavalliselle äidille on onnea, kun saa pitää lapset luonaan.
Aikaisemmin silloin kun olin lapsi, me vietimme äitienpäivää juhlien omaa äitiäni ja äidinäitiäni joka vuosi kukin, kakuin ja lahjoin. Kun äidinäitini eli mammani poistui keskuudestamme ollessani 17 vuotias, niin olemme viettäneet äitienpäivää juhlimalla omaa äitiäni ja käymällä hautausmaalla viemässä kukkia mamman haudalle.
Niin, minustakin sitten tuli äiti, mutta silti halusin, että juhlistimme vain omalle äidilleni tämän päivän juhlan, sillä hän oli sen ansainnut. Mutta joka vuosi vietimme äitienpäivää, kunnes minäkin menetin oman äitini. Ja miltä minusta nyt tuntuu? Kova kaipaus ja yksinäisyys, sillä kaipaan omaa äitiäni niin kovin ja niitä entisiä aikoja muistelen myös usein.
Minä sain kolme lasta ja he kasvoivat ja irtautuivat kodistaan. Nyt he ovat jo aikuisia ja on perhe ja toiset ovat opiskelupaikoissaan toisella puolen Suomea. Ikävä on heitä, kova ikävä! Mutta rakas tyttäreni lähetti minulle äitienpäivälahjan ja kortin, joka lämmitti mieltäni erityisen paljon. Toivon hänelle kaikkea hyvää elämässään ja että saisi myös opiskelunsa päätökseen, jolloin voisimme olla taas yhdessä enemmän.
Toivon, että tyttärestänikin tulee jonain päivänä onnellinen äiti ja että hän saisi haluamansa lapsen itselleen jonain päivänä ja näin saisi tuntea äidin onnea hänkin.
Mutta nyt toivon, että kaikki äidit maailmassa voisivat viettää sekä äitienpäivänä että jokaisena muunakin päivänä onnellista elämää täällä maailmassa! Siispä, muistakaa äitejänne nyt ja aina! Onnea kaikille äideille!

torstai 15. huhtikuuta 2010

Tämä muuttaa elämämme...

Tänään on torstai ja 15. päivä huhtikuuta. Asteita on vain +3, vaikka on luvattu jopa +10, mutta aurinkoa ei näy.

Eilen aloitimme hyvän elämän remontin, joka siis pitää sisällään oikeata ja terveellistä ja tutkittua ruokaa.

Tästä kaikki alkoi:
Tämän lääkäri Antti Heikkilän kirjaa seuraten pääsemme hyvään terveyteen eli saan painoa alas
Tällaiset verhot saimme eilen ja olemme näihin erittäin tyytyväisiä ja ne suojaavat myös hyvin auringon kuumuutta. Liekö tuo aurinko suuttunut meihin, kun ei enää näyttäydykään, kun laitoimme verhot ikkunaan!
Ja tonnikalaa vedessä...jep, jep...


Mutta nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa torstaipäivän jatkoa ja pitäkää itsestänne huolta!

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Unelmakodin kuulumisia 5.4.2010

Tänään on 5. päivä huhtikuuta. Ulkona näyttää jo niin keväiseltä ja maata on jo näkyvissä. Pääsiäistä on vietetty yhdessä perheen kanssa.

Ennen pääsiäistä vaihdoimme muutamia huonekaluja tyttäreni kanssa ja aika nopeasti saimme kaikki esineetkin sitten paikoilleen.

Tässä joitain kuvia, joita juuri otin:
Tässä katselee kameraan Justina

Ja tässä on ihana Unelma
Pääsiäiskukkia ei saa unohtaa myöskään

Ja tässä on olohuonettamme

Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa viikon alkua ja pitäkää itsestänne huolta!