25.3.2018
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Photos of my new socks and our poodles 13.12.2009
lauantai 12. joulukuuta 2009
News of Ilonpesä 12.12.2009

Nämä kauniit lumiset puut näkyvät ikkunastamme ja ne on napattu uudella web kamerallamme.Tänään on 12. päivä joulukuuta ja on lauantai. Kuuntelen Netin kautta kauniita joululauluja taustalla hiljalleen soiden. Sieltä tulee toiset enemmän ja toiset vähemmän tuttuja lauluja, mutta kauniita ovat kaikki joululaulut.
Tänään pitää vielä kirjoitella kaikki joulukortitkin, jotta ne saa heti maanantaina postiin ja ehtivät jouluksi saajilleen.
Uskoisin, että vielä tänäänkin soittelemme joululauluja ja muitakin kivoja lauluja ja valsseja, sillä niitä on vaan niin helppoa soitella. Meidän musiikkivideommekin valmistuu sitten aikanaan ystäviemme käsittelystä ja innolla me odotamme sitä, että millainen siitä tulee, vaikkakin tiedän, että se on pätevien ihmisten käsien kautta kauniiksi tehty.
Mutta nyt kiitän täällä näin julkisesti ystäviämme Brasiliassa, jonne sydämemme kuuluvat. Me tulemme sinne ehkäpä hyvin piankin!
Obrigado queridos amigos no Brasil!
Mutta nyt toivotan teille kaikille ja kaikkialle maailmassa oikein rauhallista joulun odotusta!
perjantai 11. joulukuuta 2009
Feliz Natal - Joyeux Noël - Merry Christmas

Tänään on perjantai ja 11. päivä joulukuuta. Viime yönä on satanut lunta noin 10 cm ja koska sää näyttää nyt pysyvän pienen pakkasen puolella, niin eihän tämä lumi ainakaan nyt heti sula. Puut ovat kauniit, koska oksilla on paksu kerros valkeaa lunta. Linnut käyvät ahkerasti syömässä talipalloja, jotka on ripustettu männyn oksalle.
Minä sain eilen ihanat ja lämpimät Puro sukat valmiiksi ja juuri aloittelin tossuja samasta Puro langasta, jotta saisin sitä vähenemään ja saisin hankittua taas upouusia lankoja. Aion vielä tehdä jonkinlaisen myssyn itselleni, mutta saas nähdä, miten se onnistuu.
Nyt alan olla taas kunnossa ja verensokerinikin on taas normaalissa lukemissa tämän antibiootin jälkeen, joten elämä voittaa jälleen. Silmissäni häämöttää jo, miten olemme Brasiliassa nauttimassa pitkästä lomastamme ystäviemme kanssa. Siellä voimme soitella ja uida ja välillä aina syömme hyvää ruokaa ja pidämme hauskaa ja minusta on kiva jutella englanniksi ystäviemme kanssa. Näillä ajatusten lennoilla jaksaa täällä kylmässä Pohjolassa pitkän ja pimeän ja kylmän talven yli. Mutta sisällä kotona on lämmintä ja rakkautta.
Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa joulun odotusta!
tiistai 8. joulukuuta 2009
Boas Festas!


Tänään on jo joulukuun 8. päivä ja tiistai. Nyt olen jo selvinnyt tulehduksesta, vaikkakin antibioottikuuri vielä jatkuu muutaman päivän. Onneksi sain lääkkeen ajoissa ja selvisin näinkin vähällä. Mutta olen kuitenkin jaksanut kutoa ja nyt teen itselleni lämpimiä sukkia ja seuraavaksi teen huovutetut tossut ja sitten vielä jouluiset sukat. Soitella en ole jaksanut, sillä olen ottanut levon kannalta tämän antibiootin aikana. Mutta virtaa taas alkaa riittämään antibiootin jälkeen, joten hyvä näin. Huomenna menen kuntoutukseen ja ensi viikolla menemme taas vesijuoksuunkin tämän viikon poissaolon jälkeen. Siitä se kuntoutus jälleen alkaa. Ja nythän on hyvä liikkua ulkonakin, kun ei ole liukasta eikä pakkasta.
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein rauhallista joulun odotusta!
torstai 3. joulukuuta 2009
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


