25.3.2018

25.3.2018

lauantai 17. lokakuuta 2009

Ilonpesän kuulumisia sanoin ja kuvin 17.10.2009







Tänään on 17. päivä lokakuuta. Yöllä on satanut vettä, koska maa on märkä ja männyn oksilla kimaltelee pieniä sadepisaroita. Aurinko ei paista, mutta mittarimme näyttää +4 astetta.

Tänään olen jo kutonut aika paljon hihan kuviota, joten uskoisin saavani sen tänään vielä valmiiksikin. Sitten vaan heti toinen hiha aloitukseen, sillä maanantaina tai tiistaina tulee jo uusia lankoja ja alan kutomaan tyttärelleni lapasia, säärystimiä, sukkia jne. Ja pianhan ne Jussi-paidan langatkin on tilattava rakkaalleni, jotta voisin sitä kutoa siinä sivussa. Onhan se kiva, kun on paljon ohjelmaa tiedossa.

Eilen nauhoitimme joulumusiikkia, mutta niistä tuli liian pitkiä, joten nyt otamme kaiken uusiksi. Eilen myös nauhoitimme Justinan ja Unelman makkaransyöntiä. Minä annoin makkaraa suustani ja he ottivat sen. No, toki sekin piti tallentaa ja lähettää heti ystävillemme.

Tänään siis nauhoitamme uudestaan muutaman joululaulun ja laitamme sen tänne ja You Tubeen ja Facebookinkin ystävillemme nähtäväksi ja kuultavaksi. Toivottavasti nyt sitten onnistuu.

Mutta nyt toivottelen jälleen teille kaikille täällä kävijöille oikein leppoisaa lauantaita ja nauttikaa jokaisesta hetkestä!

Seuraavan päivityksen teen täällä:

http://cindy11.vuodatus.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti